Nykyajan druidismi on syntynyt 1960-luvulla. Useimmat druidiryhmät ovat lyhytaikaisia ja lyhytikäisiä, mutta joukossa on myös muutamia aina 1960-luvulta saakka toimineita ryhmiä.  Vanhin niistä on vuonna 1964 perustettu Order of bards, ovates and druids (OBOD). Tämän ryhmän perustajat olivat varhaisempien druidikerhojen jäseniä ja siksi tätä ryhmää pidetäänkin varhaisten 1700-luvulla syntyneiden druidikerhojen perinteen jatkajana. Ryhmän perusti Nuinn Ross Nichols, runoilija ja akateemikko, jonka kirjoitukset toimivat useimpien modernien druidien keskeisinä oppaina tänäkin päivänä.  Nichols oli myös wiccan perustajan, Gerald Gardnerin, hyvä ystävä ja tämän vuoksi moderni druidismi ja wicca ovat ideologisesti usein hyvin lähellä toinen toisiaan. OBODin keskeisenä tavoitteena on toisaalta kehittää yksilön henkistä, älyllistä, emotionaalista ja taiteellista potentiaalia ja toisaalta varjella ja suojella luontoa. Se pyrkii järjestämään ekologisen elämäntavan kursseja jäsenilleen ja on organisoinut esimerkiksi puunistutus kampanjoita (Carr-Gomm 1991: 29-32; Hutton 1999: 244; 2003: 155-158).

Toinen englantilainen ryhmä on vuonna 1979 perustettu The British Druid Order (BDO). Tämän ryhmän tarkoituksena on kunnioittaa vanhoja perinteitä ja elvyttää Britannian ”alkuperäistä” uskontoa. Perinteen kunnioittaminen ei kuitenkaan tarkoita vanhojen rituaalien ja tapojen orjallista noudattamista vaan ”jokainen sukupolvi muokkaa perinnettä omien tarpeidensa mukaan”. Ryhmän perustaja, Philip Shallcrass on Nicholsin tapaan eräs modernin druidismin tärkeimpiä kirjoittajia ja opettajia. Shallcrass näkee druidismin yhtenä samanismin muotona ja sen vuoksi BDO korostaa toiminnassaan druidismin samanistisia ulottuvuuksia. Shallacrass on myös sitä mieltä, että druidien perinne on johdettavissa aina megaliittiseen Eurooppaan saakka ja siksi BDO on ehkä kaikkien aktiivisemmin moderneista druidiryhmistä ajanut Stonehengen ja muiden megaliittisten monumenttien suojelua ja samalla vaatinut oikeutta druideille suorittaa niiden yhteydessä omia rituaalejaan (Greywolf 1999b: http://www.druidorder.demon.co.uk/druids_stonehenge.htm).

Englannin lisäksi druidismi on saanut kannattajia erityisesti myös Yhdysvalloista. Ensimmäinen amerikkalainen druidijärjestö perustettiin jo vuonna 1963 Carleton Collegeen Minnesotaan. Tämä The Reformed Druids of North America (RDNA) oli kuitenkin opiskelijoiden piloillaan perustama järjestö, jonka tarkoituksena oli protestoida koulun hallituksen päätöstä, jonka mukaan kaikkien opiskelijoiden oli osallistuttava jumalanpalveluksiin. Kyseinen päätös kumottiin jo seuraavana vuonna, mutta osa opiskelijoista halusi jatkaa druidijärjestön toimintaa tästä huolimatta. Järjestö toimii vieläkin, mutta sillä ei ole varsinaista maailmankuvallista tai uskonnollista ohjelmaa, vaan kysymyksessä on enneminkin eräänlainen keskustelukerho – kenties hieman vanhojen druidikerhojen tapaan. Ajan kuluessa tästä kerhosta on kuitenkin irtaantunut ryhmiä, joita tällainen toiminta ei ole jaksanut kiinnostaa, koska ne ovat halunneet enemmän sisältöä ja uskonnollista ulottuvuutta mukaan. Nämä ryhmät kutsuvat RDNAta usein ”Alkulehdoksi” (Mother Grove) (Carr-Gomm 1991: 36-38).

Merkittävin näistä uusista ryhmistä on Isaac Bonewitsin vuonna 1983 perustama Ar nDraíocht Féin (ADF).  Ryhmä korostaa tieteellisen tutkimuksen merkitystä druidismin ymmärtämiseksi ja sen mukaan ikiaikaisia perinteitä tulee sopivasti sekoittaa nykypäivän realiteetteihin. Bonewitsin mukaan pakanuus tulee olemaan tulevaisuudessa maailman suurin uskontoperinne ja se saavutetaan ”ohjaamalla nyky¬päivän (kristillistä) valtakulttuuria pakanalliseen suuntaan ja tekemällä pakanuudesta valtakulttuuria”. Ryhmän druidismi ei rajoitu vain kelttiläisten perinteiden seuraamiseen, vaan sen jäsenet uskovat että druidismi on kaikkia indoeurooppalaisia kansoja yhdistävä uskonto ja siksi sen rituaaleissa lainataan kelttiläisen perinteen lisäksi myös skandinaavisesta, germaanisesta, balttilaisesta ja jopa antiikin Kreikan ja Rooman perinteistä (ks. http://www.adf.org/core/).

Neljäs mainitsemisen arvoinen druidiryhmä on ADFstä 1980-luvun lopulla irtautunut The Henge of Keltria. Tämä ryhmä haluaa keskittyä kelttiläisen uskontoperinteen uudistamiseen ja harjoittamiseen eikä se – muista druidiryhmistä poiketen – järjestä yleisölle avoimia rituaaleja lainkaan. Se korostaa toiminnassaan yhteisöllisyyttä ja pyrkii muodostamaan paikallisista osastoistaan eräänlaisia moderneja heimoja. Henkinen kasvu ja inspiraatio ovat asioita, joita ryhmä korostaa opetuksessaan. Keltrian kirjallinen uskontunnustus on samalla hyvä tiivistelmä modernin druidismin keskeisistä opetuksista.

1. Uskomme jumaluuteen niin kuin se ilmenee jumalien perheessä. Jumalien perhettä voidaan kuvata monella erilaisella, mutta yhtä pätevällä, tavalla.
2. Uskomme että luonto on Jumalan ruumiillistuma.
3. Uskomme kaiken elämän pyhyyteen ja ettei sitä pidä vahingoittaa tai riistää ilman tarkoitusta tai syytä.
4. Uskomme hengen kuolemattomuuteen.
5. Uskomme että tarkoituksemme on etsiä viisautta kokemuksen kautta.
6. Uskomme oppimisen olevan päättymätön prosessi, jota tulisi harjoittaa koko elämän ajan.
7. Uskomme, että moraali on jokaisen henkilökohtaisesta vakaumuksesta kiinni ja perustuu itsensä ja muiden kunnioittamiseen.
8. Uskomme että jokaisella on oikeus harjoittaa valaistumista valitsemansa tien kautta.
9. Uskomme elävään uskontoon joka kykenee muuttumaan muuttuvan ympäristön mukana. Hyväksymme sen, että uskomuksemme voivat muuttua kun perinteemme kasvaa.

Moderni druidismi eroaa melko vähän muista uuspakanuuden muodoista kuten wiccasta, jossa kelttiläinen perinne on myös voimakkaasti esillä. Molemmissa on tapana juhlia esimerkiksi kesä- ja talvipäivän seisauksia sekä neljää vanhaa kelttiläistä vuodenaikajuhlaa. Rituaalit järjestetään yleensä niitä varten muodostetuissa rituaalisissa kehissä ja ne alkavat neljälle ilmansuunnalle kohdistuvalla tervehdyksellä. Vaikka vanhat druidikerhot olivat vain miehille tarkoitettuja, moderni druidismi hyväksyy jäsenikseen myös naisia ja sukupuolien jakauma ryhmissä on melko tasapuolinen. Druidismin historia näkyy kenties juuri siinä, että druidiryhmissä on keskimäärin enemmän miespuolisia jäseniä kuin muissa modernin pakanuuden muodoissa (ks. http://www.keltria.org/).

Esimerkiksi Keltria on ryhmä, joka monien modernien pakanaryhmien tapaan katsoo jäsenten tiedon syventyvän asteittain erilaisten initiaatiorituaalien kautta. Juuri siksi sen rituaalit eivät ole avoimia kaikille vaan niissä mukana olevien tulee olla initiaation saaneita. Initiaation asteita on kolme. Yleensä druidiryhmien toiminta on kuitenkin avointa kaikille ja esimerkiksi uusnoitien harjoittamien initiaatiorituaalien kaltaisia seremonioita ei tunneta tai järjestetä. Druidit toimivat mielellään julkisuudessa ja julkisilla paikoilla. Tämä näkyy myös druidien rituaaliasuissa. Modernit druidit käyttävät asuinaan Pliniuksen kuvauksen innoittamia ja antikvaarien rekonstruoimia valkoisia kaapuja (Esim Green 1999: 162-179)

Initiaatiorituaalien sijaan druidiryhmien on tapana jakaa druidismin harjoittamisen muodot kolmeen eri luokkaan, joista kukin voi valita mieleisensä. Bardit ovat muusikkoja, runoilijoita ja tarinankertojia. Omien sanojensa mukaan he eroavat tavallisista taiteilijoista siinä, että heidän esityksensä perustuu aina heidän ympäristöstään keräämäänsä inspiraatioon. Bardit eivät vierasta moderniakaan ilmaisua ja esimerkiksi druidien järjestämät ravet ovat yleistymässä Euroopassa. Lontoossa on jopa avattu disko, joka samalla on myös bardien temppeli.

Jos bardien tehtävänä on tuoda menneisyyden viisaus nykypäivään, niin ovates  eli näkijät pyrkivät juuri päinvastaiseen eli ymmärtämään tulevaisuuden viisautta. Perinne ei ole heille yhtä tärkeä kuin bardeille, mutta sitä vastoin heidän ohjenuoranaan ovat jumalat, joiden kanssa he ovat yhteydessä rituaaleissaan. He harjoittavat myös erilaisia ennustamisen muotoja antiikin lähteiden kuvausten pohjalta. Kolmannen ryhmän muodostavat varsinaiset druidit. Druidit ovat yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneita yksilöitä. He ovat ryhmien johtajia ja organisaattoreita ja sosiaalisen elämän ja toiminnan järjestäjiä. Rituaaleissa he toimivat johtajina ja ohjaajina, joskin druidien rituaaleissa on harvoin vain yksi toimija sillä ne ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joihin liittyy usein erilaisia näytelmiä ja esityksiä (Carr-Gomm 1991: 43-65; Harvey 1997: 17-34).

Nykypäivän druidien opetuksia ja toimintaa voisi parhaiten kuvata historiallisen druidismin inspiroimaksi luonnonmystiikaksi. Koska historiallisista druideista ja heidän opetuksistaan tiedetään niin vähän jopa ne ryhmät, jotka korostavat pyrkimystään seurata esihistoriallisia edeltäjiään niin uskollisesti kuin mahdollista, joutuvat omassa uskonnonharjoituksessaan turvautumaan nykyisiltä luonnonkansoilta lainattuihin rituaaleihin ja opetuksiin tai muodostamaan toimintansa oman intuitiivisen käsityksensä kautta siitä, mikä on oikein. Viimeksi mainittu on mahdollista, koska nykyajan druidit katsovat olevansa henkisessä yhteydessä sekä entisajan druidien, että erilaisten jumaluuksien ja luonnonhenkien kanssa. Tämän yhteyden olemassaolo ja sen kautta syntyvä pyhä inspiraatio on kaikkein keskeisin ja tärkein nykyajan druidien opetuksista. Siitä käytetään kymrinkielistä nimeä awen (Carr-Gomm 1991: 80-91; Harvey 1997: 20-22).

Pyhän inspiraation etsimisen ja löytämisen katsotaan olevan jokaisen druidin perimmäinen ja tärkein tehtävä. Inspiraatio voidaan saavuttaa monella eri tavalla ja eri teitä. Jokainen druidi voi tavoitella sitä omien harrastustensa ja oman työnsä puitteissa. Mitä tämä pyhä inspiraatio sitten pitää sisällään? Kymrin kielessä awen tarkoittaa inspiraatiota, älyä tai runollista kiihkoa. Käsitteenä se löytyy jo keskiajalla eläneiden bardien tuotannosta käsitteenä, joka viittasi Jumalalta (yleensä nimenomaan kristinuskon Jumalalta) pyydettyyn inspiraatioon. Keskiajan kirjoittajilla ei kuitenkaan näytä olleen tarvetta selventää tai selittää kyseisen käsitteen sisältöä kuulijakunnalleen. Iolo Morgannwg nosti käsitteen nykyajan druidien tietoisuuteen ja anto sille tulkinnan, jolle myöhemmät selitykset pitkälti perustuvat (Harvey 1997: 20-22).

Modernissa druidismissa suositun etymologian mukaan awen  on yhdistelmä kahdesta sanasta eli nestettä tai virtausta tarkoittavasta sanasta aw sekä henkeä tai olemusta tarkoittavasta sanasta en. Näin awen voidaan siis kääntää muotoon ”virtaava henki”. Awenin syvin olemus tulkitaan tietoisuudeksi siitä, että ihminen on yhtä jumalansa kanssa. Kun bardi esimerkiksi esiintyy inspiroituneessa tilassa jumala esiintyy ja puhuu hänen kauttaan tai paremminkin hän ja jumala ovat yhtä esityksen aikana. Kuten antiikin muusat, awenin uskotaan olevan feminiininen voima ja siksi se ruumiillistuu naisissa. Jumalattarien arvostaminen ja kunnioittaminen on tämän vuoksi erityisen tärkeää druideille. Awen voidaan saavuttaa laulamisen ja soittamisen lisäksi myös transsitekniikoiden tai näkymatkojen avulla, sekä meditoimalla ja rituaaleja suorittamalla (ks. Greywolf 1999a: http://www.druidorder.demon.co.uk/ awen.htm.)

Uskonnollisena käsitteenä se modernien druidien mukaan vastaa hindulaisuuden shaktia tai kristinuskon Pyhää Henkeä. Druidien käsityksen mukaan Pyhä Henki edustaa kristinuskossa jumaluuden feminiinistä puolta. Näin awen voidaan nähdä siis voimana, jonka avulla jumala tai jumalat ovat luoneet maailmankaikkeuden. Vaikka se saattaa vaikuttaa mystiseltä ja salaperäiseltä vaikuttaa awen modernien druidien mukaan kaikkialla ja joka puolella ja ihmisten täytyy ainoastaan oppia aistimaan voima ympärillään. Esimerkkejä kyvystämme aistia awen ovat vaikkapa se tuntemus, joka kutittaa vatsassamme tarkastellessamme ympäristöämme jollain korkealla paikalla, kuten kukkulan laella, sekä kävellessämme öisessä metsässä tai kuunnellessamme kaunista musiikkia. Druidien vertauskuva awenille on kolme auringon sädettä (ks. Greywolf 1999a: http://www.druidorder.demon.co.uk/awen.htm).

Toinen keskeinen moderniin druidismiin liittyvä opetus on syklisten eli kehämäisten prosessien perustavuus. Kehä edustaa modernissa druidismissa kokonaisuutta ja ikuisuutta. Näin elämä, maailma, vuodet ja jopa päivät nähdään kehämäisinä. Lisäksi ihmisen ja luonnon syklien katsotaan olevan tiukasti toisiinsa kietoutuneita. Tämän vuoksi myös uudelleensyntymisen ajatus on tärkeä osa modernia druidismia. Modernien druidien käsityksen mukaan ihmisen elämä seuraa ympäröivän maailman vuodenaikojen syklejä ja paras tapa elää maailmassa on rytmittää oma elämänsä näiden luonnollisten syklien mukaan (Green 1999: 177-178).

Modernien druidien ajattelussa ihminen muodostaa siis mikrokosmoksen, joka toistaa ja seuraa ympäröivän makrokosmoksen rytmejä. Rituaalien ja vuodenaikajuhlien tarkoituksena on varmistaa, että mikro- ja makrokosmos säilyvät yhdenmukaisessa rytmissä. Tämän syklisen liikkeen tunnuksena  modernissa druidismissa käytetään kehäsymbolia.

On vaikea sanoa, mistä ajatus elämänkiertokulusta ja mikro- ja makrokosmoksen yhdistymisestä on moderniin druidismiin tullut. Liikkeen sisällä ollaan vakuuttuneita siitä, että nämä ajatukset löytyvät ja alkuperäisestä druidismista, mutta tästä ei ole minkäänlaista historiallista näyttöä. Kehäsymboli näyttää olleen kelteillä, kuten niin monilla muillakin kansoilla, eräs uskonnollisessa elämässä käytettyjä vertauskuvia, mutta sen merkitystä tai merkityksiä ei tiedetä. Uuspakanuuden taustalla vaikuttavassa eurooppalaisessa esoteriikassa ajatuksia ihmisestä mikrokosmoksena on esitetty kautta historian. Laajempaan tietoisuuteen se näyttää tulleen vasta siinä vaiheessa, kun eurooppalaiset tutustuivat aasialaisiin uskontoperinteisiin  ja erityisesti kiinalaiseen jin/jang-filosofiaan, jossa maailman ja kaiken siinä olevan uskotaan muodostuneen kahden perusvoiman, maata ilmentävän jinin ja taivasta ilmentävän jangin yhdistymisestä. Myöhemmin nämä käsitteet saivat lisämerkityksiä ja näin jin edustaa myös feminiinisyyttä, passiivisuutta, kosteutta ja pehmeyttä, kun taas jang edustaa maskuliinisuutta, aktiivisuutta, kuivuutta ja kovuutta. Käsitteet ovat toisistaan riippuvaisia ja toisiaan täydentäviä. Jin/jang-filosofia omaksuttiin osaksi länsimaista vastakulttuuria 1960-luvulla ja siten sen vaikutus voi näkyä myös modernin druidismin opetuksissa (Carr-Gomm 1991: 66-102; Green 1999: 177-178; Harvey 1997: 146-148).

Kolmas ja viimeinen nykyajan druidismin painottama opetus on puiden pyhyys. Puut nähdään kaiken elämän vertauskuvina koska ne tarjoavat ihmisille ja muille eläville olennoille ravintoa ja suojaa. Lisäksi puista muodostuu metsiä ja metsät ovat puolestaan myyttisen Alkumetsän (Greenwood) ilmentymiä ja jäänteitä. Alkumetsä on modernissa pakanuudessa se myyttinen alkutila, jossa ihminen on jatkuvassa yhteydessä luonnon ja luonnon perustavien voimien kanssa. Puiden kunnioittaminen ja niiden kanssa yhteydessä oleminen on nykyajan druideille tärkeää ja jotkut heistä katsovat velvollisuudekseen Alkumetsän palauttamisen ja harjoittavat siksi laajamittaista puidenistutusta sekä osallistuvat ja organisoivat erilaisia kampanjoita  estääkseen metsien tuhoamisen maapallolla. Modernit druidit ottavat Pliniuksen kuvauksen antiikin druidien rituaaleista annettuna ja katsovat sen todistavan druidien läheisestä suhteesta puihin, sekä sen kuinka druidit saavat inspiraationsa olemalla henkisessä yhteydessä puihin. Tammi onkin modernien druidien pyhä puu. Nykyajan druidit myös opettavat, että rituaaleja ja palvontamenoja tulee järjestää ulkona luonnonhelmassa ja uskovat myös historiallisten druidien toimineen samalla tavalla (Carr-Gomm 1991: 103-114; Green 1999: 179-180; Harvey 1997: 162-165).

Tällä hetkellä ei ole mitään sellaista tieteellistä tietoa, joka viittaisi siihen, että druideilla oli erityinen suhde juuri puihin. Druidit ovat käyttäneet uskonnollisissa rituaaleissaan ja symboliikassaan omasta kulttuurisesta ja luonnollisesta ympäristöstään tuttuja asioita ja esineitä, joten puiden käyttö ei tässä mielessä ole millään tavalla erityistä. Missään ei kerrota druidien pyrkineen erityisesti suojelemaan puita. Tällaisia kuvauksia löytyy kyllä esimerkiksi germaanien parista, mutta näissäkin tapauksissa suojelun kohteena ovat olleet erityiset jumalten asuttamat tai heitä esittävät puut, eivät puut sinällään. Kun modernissa druidismissa nähdään pyhää elämänvoimaa kaikessa elollisessa, tekee tämä ajatus tietenkin mahdolliseksi sen, että jokainen puu on pyhän voiman ilmentymä tai sen astia ja siten kaikki puut ovat pyhiä. Kysymyksessä näyttää kuitenkin olevan nimenomaan modernille pakanuudelle ominainen ajattelu, ei niinkään historiallisilta druideilta omaksuttu opetus.

Vielä 1970-luvulla myös monet akateemiset tutkijat katsoivat historiallisten druidien suorittaneen uskonnollisia rituaalejaan luonnonhelmassa. Sen jälkeen kuva druideista on kuitenkin nopeasti muuttunut, kun arkeologiset kaivaukset eri puolella Eurooppaa ovat paljastaneet kelttien temppelirakennuksia. Nykykäsityksen mukaan druidit toimittivat rituaalejaan siis temppeleissä, joiden yhteyteen kuului toki uhrilehto. Modernit druidit ovat kuitenkin pääsääntöisesti pitäneet kiinni nyt siis jo vanhentuneeksi käyneestä tulkinnasta druideista harjoittamassa rituaalejaan metsäaukiolla tai kivikehissä (Brunaux 1988; Green 1999: 166-168).

Modernit druidit myös uskovat, että druideilla oli oma salainen puukielensä, jota he käyttivät puista ja puilta keräämänsä viisauden muistamiseen ja välittämiseen. Heidän käsityksensä mukaan ogam -aakkoset on se väline, jonka kautta tämä muistaminen ja välittäminen tapahtuu. Tutkimuksen mukaan ogam on kuitenkin kirjoitusjärjestelmänä myöhäinen ja syntyi todennäköisesti irlantilaisten kristinuskon omaksuneiden oppineiden toimesta. Maagisia ja mystisiä merkityksiä siihen alettiin liittää vasta myöhemmin keski-ajalla (edelleen kristittyjen oppineiden toimesta) ja samalla syntyi myös ajatus ogamista druidien kirjoituksena. Se, että nykypäivän druidismin opetukset ja uskomukset eivät vastaa historiallisten druidien opetuksia ja uskomuksia ei tarkoita sitä, että modernit druidit olisivat jollain tavalla erehtyneet tai epäonnistuneet tehtävässään tai pyrkimyksessään elvyttää druidismia. Useimmat heistä ovat hyvin selvillä niistä vaikeuksista, joita tällainen rekonstruktiotyö pitää sisällään, eivätkä siksi edes väitä uskollisesti seuraavansa druidien ikiaikaisia oppeja. Modernin arkkidruidin Phili Carr-Gommin sanoin:

…Tehtävänämme ei ole luoda uudelleen sitä druidismia, joka oli olemassa tuhansia vuosia sitten, vaan vastata lähteelle joka sen synnytti ja tulkita sitä tämän päivän näkökulmasta. Jos kykenemme siihen, kuilu antiikin druidien ja modernien druidien välillä katoaa…(Carr-Gomm 1991: 2).

Kirjallisuutta:

BRUNAUX, JEAN LOUIS 1988: The Celtic Gaul: Gods, rites and sanctuaries. London: Seaby.
CARR-GOMM, PHILIP 1991: The elements of the druid tradition. Shaftesbury: Element Books.
GREEN, MIRANDA 1999: Exploring the world of the druids. London: Thames & Hudson
GREYWOLF 1999a: Awen – the holy spirit of druidry. – The British druid order (http://www.druidorder.demon.co.uk/awn.htm).
GREYWOLF 1999b. Stonehenge and the druids. – The British druid order (http://www.druidorder.demon.co.uk/druids_stonehenge.htm).
HARVEY, GRAHAM 1997: Listening people, speaking earth: Contemporary paganism. London: hurst.
HUTTON, RONALD 1999: The triumph of the moon. A history of modern pagan witchcraft. Oxford: Oxford University Press.
HUTTON, RONALD 2003: Witches, druids and king Arthur.London: Hambledon.
SJÖBLOM, TOM 1999: Vihertyvät druidit ja kardiaaliset keltit. Ekologisen spiritualiteetin myyttisillä juurilla. – Uskonnon luonto, toimittanut Heikki Pesonen, 121-150. Jyväskylä: Atena.
SJÖBLOM, TOM 2003: Druidit ja kuun temppeli: uskomuksia ja tiedettä kelteistä. – Tieteessä tapahtuu 4/2993, 31-39.
SJÖBLOM, TOM 2006. Druidit. Tietäjiä, pappeja ja samaaneita. Helsinki: SKS.