Ufouskonnollisuus

Jaakko Närvä

Ufouskonnollisuus esiintyy erillisinä ufokultteina ja -lahkoina, ufokokemuksina ja ufoliikkeen yhteydessä. Ufoliikkeeseen kuuluvat ufoharrastajat, ufologit ja ufokokijat, jotka toimivat aktiivisesti uforintamalla osallistumalla erilaisiin uforyhmiin ja ufoharrastustoimintaan. On epäselvää, missä kulkee ufouskonnollisen toiminnan ja esimerkiksi jonkinlaisen populaarin tieteisfantasioinnin, psykologisten ilmiöiden, tieteellisen tutkimuksen sekä todellisten ufokokemusten raja. Kysymys on hankala, sillä ufokokemusten selittämiseen liittyvät paitsi ihmistieteelliset tekijät myös erilaiset luonnontieteelliset ja tekniset oletukset; voidaan puhua esimerkiksi paitsi avaruusolennoista, myös sotilaallisista lentolaitekokeiluista tai vähän tai ei ollenkaan tunnetuista luonnonilmiöistä.

Kenties vertaileva ja historiallis-sosiologinen lähtökohta antaa parhaan mahdollisuuden ymmärtää ufouskonnollisuuden yleistä luonnetta. Uskontohistoriallisesti ajatellen ufokokemuksen, ufoaktiivisen toiminnan ja erilaisten uforyhmien tausta voidaan tulkita lähinnä Teosofiseen liikeeseen pohjautuvaksi ja spiritualistiseksi. Jo kauan ennen lentävien lautasten käsitteen keksimistä eli ennen 1940-luvun loppua okkultistit, teosofit ja meediot saattoivat olla yhteyksissä erilaisiin henkisiin opetuksia ja varoituksia esittäviin olentoihin – myös avaruusolentoihin. 1950-luvulla paljolti teosofis-taustaiset henkilöt omaksuivat lentävän lautasen käsitteen tulkiten, että toisilta planeetoilta tulevat henkiset olennot matkustavat lentävillä lautasilla ottaen kontaktia sopiviin henkilöihin, joille annetaan tehtäväksi levittää teosofis-painotteista rauhan ja rakkauden sanomaa. Yksi tällainen merkittävä henkilö oli puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen George Adamski, jonka näkemyksillä ja kirjoituksilla on ollut voimakas vaikutus ufoliikkeeseen.

Ufoaktiiviseen toimintaan ja ufokokemuksiin sekoittuu myös huomattavasti kansanuskonnollisia, samanistisia ja kristillisiä piirteitä. Tällaisia ovat mainittuihin uskontoperinteisiin liittyvät vertailukohdat sekä suoranaiset esimerkiksi kristilliset tulkinnat. Ufoilmiöitä saatetaan siis tulkita paitsi esoteerisesti, myös kristillisesti ja toisaalta ufot ja humanoidit ovat useilta ominaisuuksiltaan ja toiminnoltaan esimerkiksi kuin keijuja tai aaveita – tai kuin enkeleitä tai piruja. Ufoaktiivien ja -kokijoiden uskonnolliset ja uskonto-tyyppiset käsitykset ja ufokokemukset ovat kiehtova vyyhti monenlaisia uskonnollisia aineksia, jotka on sovitettu tieteellis-tekniseen kehykseen. Esoteeriset elementit ovat kuitenkin eksplisiittisistä uskonnollisista maailmakuvallisista tulkinnoista vahvimpia.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.